Ulkoistamisen käsikirja

Kattava käsikirja suomalaisesta ulkoistamisesta

Hyvin tehdyistä ulkoistuksista on esimerkkejä, mutta usein löytyy parantamisen varaa. Ulkoistamisen käsikirja osoittaa sudenkuopat ja kertoo keinot ulkoistusten onnistuneeseen läpivientiin. Ulkoistuksen motiivina voivat olla esimerkiksi kustannussäästöt, keskittyminen ydinosaamiseen, osaamisen hankkiminen tai kiinteiden kustannusten välttäminen. Kirja auttaa, kun mietitään, mitä ulkoistaa, miksi ja miten, sekä auttaa myös tunnistamaan tilanteet, joissa ulkoistaminen ei ole perusteltua. Kirja käy vaihe vaiheelta läpi ulkoistamishankkeen elinkaaren strategian määrityksestä esiselvityksen, kilpailutuksen, transition ja palveluvaiheen kautta ulkoistuksen päättämiseen.


Kaikille toimialoille, kaikille osapuolille

Ulkoistamisprosessi nähdään pitkälti samanlaisena ulkoistettavasta toiminnosta riippumatta. Muusta suomalaisesta kirjallisuudesta kirja poikkeaa siinä, että se ei keskity mihinkään yksittäiseen palveluun tai ulkoistusprosessin vaiheeseen vaan tarkastelee ulkoistamistalaaja-alaisesti sen eri vaiheiden ja palveluiden näkökulmasta. Tarkastelussa ovat muun muassa siivous-, IT-, palkka-, talous-, logistiikka- ja huoltopalveluiden sekä kunnallisen kotihoidon ulkoistukset.

Kirja on tarkoitettu ulkoistamisen oppaaksi:

  • yksityiselle ja julkiselle sektorille
  • ulkoistavien yritysten johdolle
  • ulkoistamisesta yrityksissä vastaaville tiimeille
  • ulkoistamisessa sopimuksista vastaaville juristeille
  • ulkoistamiseen osallistuville hankintaosastoille
  • yritysten henkilöstöosastoille
  • ulkoistuksiin osallistuville henkilöstön edustajille ja ammattiyhdistysten vastuuhenkilöille
  • ulkoistuspalvelujen tarjoajille oppilaitoksille ja opiskelijoille.

Arvio Ulkoistamisen käsikirjasta

'Kirja näyttää ensi selauksen jälkeen loogiselta ja helppolukuiselta. Tulee todella tarpeeseen. Erityisesti pidän muistutuksista, että ulkoistamisessa ja palveluhankinnassa on kyse samasta asiasta, tilanteen tausta vain on erilainen. Tämä yksinkertainen asia kun on jäänyt joissakin kirjoissa oivaltamatta.'

- Kari Iloranta, Aalto -yliopisto

Blogissa tarinoita johtamisesta ja ulkoistamisesta

Blogissamme käymme keskustelua ajankohtaisten aiheiden, myös ulkoistamisen, tiimoilta. Lue blogistamme miten pohjatöiden huolellinen tekeminen vaikuttaa ulkoistustushankkeen onnistumiseen.